![]() | ![]() | ||
| |||
![]() ![]() ![]() | Mielenrauhan TurvallisuuskoulutuksetMielenrauhan Koulutuspalvelut Oy:n turvallisuuskoulutuksissa korostuvat vuorovaikutus-taidot ja maltillinen turvallisuusajattelu. Turvallisuuskoulutuksen tulisi parhaimmillaan olla työkykyä ylläpitävää, työssäjaksamiseen eväitä tarjoava tapahtuma, joka parantaa tuottavuutta. Kaikki Mielenrauhan koulutustilaisuudet ovat käytännönläheisiä, lukuisilla esimerkeillä varustettuja, konkreettisia toimintaohjeita sisältäviä hauskoja koulutustapahtumia. Vuonna 2011 pidimme noin 800 koulutus- ja konsultointitilaisuutta, kolmella mantereella. Erotumme alamme parhaimmalla sekä tehokkaimmalla palvelulla kilpailijoistamme. Panostamme koulutuksien ohella koko palvelukokonaisuuden laadukkuuteen aina ensimmäisestä kontaktista palautteiden sekä kehitysehdotuksien toimittamiseen saakka. Olemme myös ainoa täysin konfliktinhallintaan erikoistunut koulutustalo, jonka koulutuksissa ennaltaehkäisy on kantava voima. Turvallisuuskoulutuksemme ovat parhaimmillaan kokopäivän mittaisina jolloin vuorovaikutukselle ja keskustelulle jää enemmän tilaa. Lisäksi pidemmissä turvallisuuskoulutuksissa ehditään käymään lävitse enemmän asiakkaan omia tilanteita ja kokemuksia. Mikäli kokopäivän turvallisuuskoulutuksen järjestäminen on haasteellista toteutuvat turvallisuuskoulutuksemme myös puolen päivän mittaisina. Mikäli tarpeenne on vieläkin suppeampi, ota yhteyttä ja räätälöidään yhdessä juuri tarpeisiinne sovelutuva kokonaisuus. Meiltä myös ainoana Suomessa virallista ja oikeaa Puhe-Judo ™ - koulutusta!Puhe-judo Kurssilla käydään läpi rauhoittelun sanatonta viestintää, tehokkaan ensivaikutelman luomista, aloitusrepliikkejä, rauhoittelutekniikoita ja myös ns. kiellettyjen sanojen lista. Keskustelun tyylikäs päättäminen silloinkin kun asiakas tai vastapuoli ei ole kanssamme samaa mieltä. Puhe-judo koulutuksessa saatujen työkalujen ja tekniikoiden avulla henkilöstö hallitsee paremmin haasteelliset viestintätilanteet ammattimaisesti, asiakasta kunnioittaen. Puhe-judon vaikutusta stressiin on myös tutkittu. Pilottitutkimus, jossa ryhmä Matkahuollon työntekijöitä osallistui Haaga-Helia ammattikorkeakoulun ja Mielenrauha Oy:n järjestämään puhejudo-koulutukseen. "Tässä pienessä ryhmässä stressin määrä oli koulutuksen jälkeen merkitsevästi alempi"
Harri Lindholm, erikoislääkäri, Työterveyslaitos Tutustu viereisen valikon kautta Mielenrauhan koulutusvalikoimaan! | ||
| |||
| © 2012 Mielenrauha Koulutuspalvelut Oy | Powered by Sydesk SiteDesk | ||