Logo


Ota yhteyttä

Pyydä tarjous

Oletko sinä etsimämme ammattilainen?


Mielenrauha Koulutuspalvelut Oy:n on kasvanut koko olemassaolonsa ajan ja kasvun takana on ennen kaikkea ollut korkea asiakastyytyväisyys sekä jatkuva koulutustuotteiden ja palveluiden kehittäminen. Asiakasmäärien ja asiakkuuksien kasvun johdosta tarvitsemme tasaisin väliajoin uusia motivoituneita ammattilaisia vastaamaan kasvavaan kysyntäämme. Tälle sivulle on koottu oleellista tietoa niille jotka ovat kiinnostuneita Mielenrauhasta työpaikkana.


Työ Mielenrauhassa?


Asiantuntijoidemme työ on pääsääntöisesti eri aloilla työskentelevien ammattilaisten kouluttamista ja konsultointia kohti parempaa turvallisuuskulttuuria ja asennetta. Asiakkaisiimme kuuluu niin pieniä yrityksiä, yhteisöjä, julkishallintoa kuin suuria pörssiyhtiöitä, joten vaihtelevuutta, sekä yleisöissä että koulutuksissa riittää. Työ edellyttää asiantuntijoiltamme  paneutumista jatkuvaan itsensä kehittämiseen. Mielenrauha toimii paitsi koko Suomen alueella myös aktiivisesti neljällä muulla mantereella.


Mitä Mielenrauhalaiselta edellytetään?


Hyviä, hauskoja ja työtä pelkäämättömiä asiantuntijoita ei kasva puissa. Olemme havainneet, että työ Mielenrauhan asiantuntijana vaatii enemmänkin oikeaa asennetta kuin akateemista loisteliaisuutta ja tusinan verran eri tutkintoja. Niistä ei tietenkään ole haittaa, mutta kun turvallisuus itsessään on monille kirosana, niin silloin asiantuntijalta vaaditaan oikeanlaista ”draivia” saada asiakas  innostumaan asiasta joka on useille puhdasta pakkopullaa. Jos siis olet jäykkä teoreetikko tai turvallisuutta verenpunaisten lasien lävitse tarkasteleva tai et pidä itseäsi asiakaslähtöisenä et valitettavasti ole etsimämme henkilö.

Asiantuntijoillamme on myös hyvä olla kokemusta ja tietysti kiinnostusta turvallisuuteen ja sen kehittämiseen, mutta sitäkin tärkeämpää on kyky esiintyä, vaikuttaa ja kouluttaa mieleenpainuvalla Mielenrauhan tavalla. Vaikka koulutuksemme nojaavat vankkaan tietotaitoon ja teoriaan on koulutustyylisi oltava ennen kaikkea sellainen, joka saa asiakkaan innostumaan turvallisuudesta. Mielenrauha koulutuspalvelut Oy:n tyylin ansiosta toimintamme on kasvanut yli 10 vuoden ajan ja jonka johdosta meillä on yli 700 TYYTYVÄISTÄ yritystä asiakkainamme.

Meillä on valmis menestysresepti joten kaikki on kiinni Sinun ominaisuuksista ja kyvystä kehittyä. Suomen parhaassa turvallisuuden asiantuntijatalossa toimiminen ja kouluttajana kehittyminen vaatii jatkuvaa uuden oppimista, ja mahdollisesti vanhojen opittujen tapojen hylkäämistä, joten tärkeintä on kyky ja tahto oppia uutta. Joudumme joka tapauksessa muokkaamaan uudet kouluttajamme Mielenrauhan muotiin, joten vaikka työkokemuksesi tai koulutuksesi eroaisikin yllä mainitusta, voimme kouluttaa sinusta huippuasiantuntijan – jos vain itse olet halukas oppimaan ja opiskelemaan.


Millaista työ on?


Työ on varsin itsenäistä. Asiantuntijan työ vaatii ja sisältää paljon kotimaan matkustusta niin omalla autolla kuin lentäen. Tämä vuoksi työ Mielenrauhassa vaatiikin kaikin puolin itsenäistä suorittajaa, joka ei epäröi laittaa itseään likoon. Haastavuuden hyvänä kääntöpuolena on tosin työn palkitsevuus ja itsenäisen toiminnan tuomat vapaudet joita ei varmasti ole tarjolla isommilla firmoilla.

Hyvä ulosanti niin suullisesti kuin kirjallisesti on sanomattakin selvää ja koulutukset sekä konsultoinnit on pystyttävä viemään korkealla ja totutulla tasolla läpi. Koko palveluprosessia ja menestymistä asiantuntijana tukee Mielenrauhan tuotteistettu koulutustyyli sekä kehittymiseen kannustava ilmapiiri.
Hyvän koulutuksen lisäksi haluamme olla paras myös palvelussa. Vielä kun monet asiakasyrityksistämme toimivat vahvasti asiakasrajapinnassa on sinun nähtävä meidän palvelumme heidän ydinliiketoimintaa tukevana palveluna.

Kaiken kaikkiaan itsenäisyys tarkoittaa myös hyvin joustavia työaikoja. Meillä kouluttajat tekevät hyvin vähän normaalia työaikaa toimistolla, vaan suurimman osan töistä kouluttajat hoitavat etätyönä kotona tai tienpäältä. Joskus kouluttajat ovat viikonkin tiiviisti reissussa, mutta tätä kompensoi hiljaisempina aikoina lyhyet työviikot, pitkät kesä- ja talvilomat.


Mielenrauhan palkka ja edut?


Menestyvällä ja hyvin asiansa hoitavalla työntekijällä on myös palkan oltava kohdallaan. Tarjoamme hyvän kiinteän kuukausipalkan lisäksi lukuisia etuja. Hyvästä työstä palkitsemme myös tulospalkkiolla. Työvälineiden ja etujen lisäksi Mielenrauha panostaa isolla kädellä henkilöstönsä kouluttamiseen ja motivointiin.

Mielenrauha myös kannustaa työpaikkaliikuntaan ja työntekijöiden hyvinvointiin, joten harrastaminen työajalla on mahdollista.


Mikä meissä sitten kiinnostaa?


Tarjoamme itsenäisen työn, joka tarjoaa kaiken kokoisia haasteita. Työhön sisältyy hyvin vähän byrokratiaa, ja työaikojen järjestely on vapaata. Palkka on hyvä, ja sen suuruuteen voit itse työpanoksellasi vaikuttaa. Työvälineissä ei tingitä ja koulutukseen kannustetaan. Ennen kaikkea meillä viihdytään.

Kysy lisää


Totti Karpela


1 2 3 4 5 6